sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Anatomisesti epäkorrektit joululahjat

 Luulin, että olisi paljonkin blogattavaa joululahjoista, mutta sisäinen älykköni ei ennen pakkaamisvaihetta ymmärtänyt vihjata, että kuvien otto olisi helpompaa ennen paketointia. Läheisiä lahjoimme lähinnä pussukoilla, koruilla, kierrätyslöydöillä, Kiertin tiskiräteillä, DVD-boxeilla (joissa nyt ei olisi paljon kuvaamista muutenkaan) ja syötävällä.

Nämä tyynyt kuitenkin ehdin kuvata, johtuen siitä että oli vaikeahkoa saada näitä pakettiin. Anttilan muovikassissakaan ei kehdannut eteenpäin laittaa... Tyynyliinat Ikeasta, kangasvärit Emolta, kuvat jostain anatomian oppikirjasta. Mies jo kommentoi epätarkkuuksia sydämen rakenteessa. Lahjansaajana parikymppinen, huumorintajuinen lähihoitajaopiskelija, jolle on kyllä kerrottu (meidän taholta), että surkeasti palkattu ala, lue mielummin vaikka putkimieheksi...
Joulukortit olivat tänä vuonna joko retrokortteja vuodelta 1981 tai sitten näitä tiskirättejä parilla eri kuvalla. Takapuolelle tulostimme tarralle suoraan runon, rätin käyttöohjeen ja jatkokäsittelyohjeen. Kivoja olivat, mutta en kyllä mene takuuseen ymmärsivätkö kaikki kortin saajat homman jujua. Ensi vuonna tavallisia kortteja siis...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti