keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pilkkuja siellä ja vähän täälläkin

 Viime viikonloppuna ompelupäivässä surauttelin tällaisia simppeleitä ompeluksia. Yritin kovin keksiä jotain oleellisempaa ommeltavaa kuin isoveljen verhot... Se projekti ei tunnu etenevän, eikä sitten etene mikään muukaan ennen kuin saan ne valmiiksi. Isän verstaalta pelastettu, sittemmin mainitun isoveljen maalaustelineenä toiminut tuoli kaipaisi uutta päällystettä. Puuosat olen joskus hionut, mutta kangas on kovin rispaantunut. Tein suurimpaan hätään tähän pienen peiton, mutta jos joku osaisi vinkata hyviä sivustoja TSI-verhoilijalle niin otan lämmöllä vastaan!
 Lattiatyynyyn laitoin Kam-nepparit. Pilkkukanvas löytyi muuten Jätti-Rätistä Turusta tosi kohtuulliseen kuuden euron metrihintaan! Tekis mieli hakea lisää ja uusia samalla terassin kansituolit. Onkohan pilkut tänä syksynä jotenkin muotia kun niitä näkee vaatekaupoissakin?
Lauantain illanistujaisseuralle meikkipussi edelleen samasta pilkkukankaasta.  
 Rouva Anna tai Herra Kokki (riippuen kummalta lapselta kysyy) sai vihdoin silmät ja täytettä vatsaansa. Tähän sain kaavan ompeluseuralaiselta, lienee peräisin jostain Suuren Käsityölehden numerosta.
Lattiatyyny huutelee mun nimeä - meillä on siellä treffit, meinaan mulla ja mun uudella aifounilla... Haksahdin! Ei, en osaa perustella. En todellakaan sitä tarvitsisi, mutta ihana se on.

tiistai 23. elokuuta 2011

Arvonnan voittajat!

 Ihan vanhanaikaisesti leikellyt lipukkeet pipoon...
 Ensimmäinen voittaja on Kate toisella arvallaan! Onnea!
 Toinen voittaja on Reptile ensimmäisellä arvallaan! Onnea!
Laittakaahan kommenttiboksiin osoitteenne (en tietenkään julkaise), niin laitan palkinnot postiin. Onnea vielä voittajille ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille!
Oli jäänyt arvonnassa käytetty pipo kaverinsa kanssa bloggaamatta. Joustiksen jämäpaloja ja sisällä kirkkaan punaista trikoota. 

torstai 18. elokuuta 2011

Tiskirättitalkoot!

 Jatkan näissä keski-ikäisissä tunnelmissa. 19 tiskirättiä olkaatten hyvät! Ajattelin ääneen, että pitäisipä tilata uusia tiskirättejä (vaikka Kiertin huippuihania). Tähän naapuri tokaisi, että mikset tee itse. No niinpä! Saumuroin pari kokeilulättyä kaksinkertaisesta oranssista ja keltaisesta bambujoustiksesta ja painoin niihin kuvat. Värit Emo-tuotannolta, ja nyt parin pesun jälkeen ei voi kuin ihailla miten hyvin (=täydellisesti) värit kestävät kuumiakin lämpötiloja. Samalla tuli testattua uusia kuva-aihioita.


 Nämä punaiset saumuroin vanhan kylpytakin hihoista. Imevät kuin sienet! Montakohan kertaa sekin takki on mahdettu pestä, jos oletetaan sen olevan jostain seitkytluvulta?
 Näitä maatuvia tiskirättejä on vieläkin muutama jäljellä jouluisista askarteluista, joten niitä käytän aina kun painan kangasväreillä.



Lauantaina olis taas laatuaikaa tarjolla äitikerhon, kahvikupin ja saumurin kanssa. Loving it!

p.s. Ne Arpajaiset, vieläkin! 

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Juhlafiiliksissä!


 Viime viikonloppuna vietettiin kaverin synttäreitä - loistavat juhlat olivatkin! Sankarilla oli tarve keittiöpyyhkeille, ja toiveena jotain itsetehtyä joten sitä sitten. Pussukan koristelin tällä kertaa tekstillä. Helsingissä notkuin Sinellissä, ja sieltä ostin leimasintyynyn kankaalle, ja sieltä myös nuo kirjainmuotit (tai miksi niitä nyt ikinä kutsutaankaan, en mä vaan tiedä. Leimasimet?). Aika hauskaa hommaa, luulen että näitä tekstejä tulee muuallakin käytettyä. Sanottavaahan riittäisi!

Pyyhkeitä en saanut aikaiseksi ommella itse, joten apuun Finlayson. Näihin tein vielä pariksi matching tiskirätit. Keski-ikäistä sanon minä! Oltiin muuten pari viikkoa sitten saman sankarin ja parin muun tutun kanssa turvesaunassa, vähän niinkuin näiden synttärien tiimoilta. Hurjan hieno kokemus!

Siskontyttö täytti myös vuosia, ja hälle tein lahjaksi Ifolorin kuvakirjaohjelmalla tuollaisen ideakirjan. Kuvat netistä, väliin voi sitten lisäillä omia idiksiä. Tuli niin hauska, että tilasin samanlaisen itsellekin... Itse sain Unelmien leikekirjan juurikin siskolta ja siskontytöltä joululahjaksi edellisvuonna, ja se on jo ihan pinkeänä kuvia ja tekstejä ja kaikenlaisia suttuja joista ehkä joskus tulee jotain.

Kivaa kun olette käyneet osallistumassa arvontaan! Lukijapalkki on tässä vähän kenkkuillut, mutta ei anneta sen häiritä.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sata kertaa höpinöitä ja ARVONTA!

 Käsittämätöntä kyllä, tämä on sadas postaukseni! Sen kunniaksi laitetaan pystyyn pieni arvonta. Palkintoja on kaksi:
 Ensimmäinen palkinto sisältää psykedeeliset karkkihelmet kaaostekniikalla, nappikorvikset oransseilla pilkuilla ja maatuvan tiskirätin maatuskalla.
Toinen palkinto sisältää muovitetun pöllökukkaron, vaaleansiniset pinkkipilkulliset nappikorvikset ja maatuvan tiskirätin.

Onnea arvontaan!

Arvonnan säännöt:

-       Saat yhden arvan kommentoimalla tätä postausta.
-       Saat toisen arvan olemalla lukijani. Liittyäkin saa jos tykkää!
-       Saat kolmannen arvan linkittämällä ylimmän kuvan blogiisi.
-   Kaikilla arvoilla osallistut molempien palkintojen arvontaan.
-   Arvonta on päättynyt sunnuntaina 21.8. klo 20.00 ja voittajat ovat julkistettu! Kiitos osallistumisesta!

tiistai 9. elokuuta 2011

Little Wing

 Tässä se toinen pussilakana tuunaus. Isoveljen pussilakana kaipasi korjausompelua ja mähän päätin tuunata sen samalla. Kloritea pintaan - jostain syystä se myrkky käyttäytyi ihan eri tavalla tässä lakanassa. Kirjaimista näkyy ääriviivat. Isoveli on suuri Ramones fani, mutta ajattelin että tekstinä voisi olla jotain herkempää. Päädyin monien coveroimaan Little Wing -piisiin.

Well she's walking through the clouds
With a circus mind that's running round
Butterflies and zebras
And moonbeams and fairy tales
That's all she ever thinks about
Riding with the wind.

 
When I'm sad, she comes to me
With a thousand smiles, she gives to me free
It's alright she says it's alright
Take anything you want from me,
Anything.

Fly on little wing,
Yeah yeah, yeah, little wing

Tässä vielä pari versiota kyseisestä piisistä: Jimi ja SRV! Juutuubista löytyy lisää...




maanantai 8. elokuuta 2011

FB:n käsityöhaaste - osa 4 eli viimeistä viedään

 Facebookin eli tuttavallisemmin terveysportin käsityöhaaste on nyt saatettu päätökseen minun osaltani ainakin tältä vuodelta. Aikaisemmat osat löytyvät täältä osa 1, täältä osa 2 ja täältä osa 3. Tämä paita meni vauvalomailevalle työkaverille. Pienen pojan äidille tein kuvan Pikku Prinssistä. Paita on kierrätetty. Lauantaina tein kuva-aihion, sunnuntaina painoin ja tänään maanantaina kiinnitin kuvan silittämällä, ja sain vielä annettua paidan uudelle omistajalleen! Tehokasta!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Tanssitaidoton myrkynkeittäjä

 Ruisrockissa perjantaina törmäsin sattumalta serkkuuni, jonka kanssa sattumalta päädyin kuuntelemaan YUP:sta tutun Jarkko Martikaisen keikkaa. Jäätävä päänsärky kruunasi tosi kuuman päivän, mutta yksi laulu jäi kummittelemaan. Kotona sitten etsin sen, ja lauluun sanatkin.

Sattumalta samoihin aikoihin veljellä oli pussilakana, joka kaipasi korjausta, ja myös jonkinlaista tuunausta. Korjaukset ja tuunaukset tein, ja sattumalta löysin omastakin kaapistani tumman, yksivärisen pussilakanan. Tein sitten saman kokeilun myös omaan pussilakanaan. Oma versio on nyt näissä kuvissa.
 Teksti on maalattu Kloritella vapaalla kädellä, ulkona terassilla, tosi kuumana päivänä. Kolme pensseliä meni - ne kun suorastaan sulivat myrkyn voimasta. Hassusti osa tekstistä näyttää paljon valkoisemmalta kuin osa, mutta lopputulos on oikein mieleinen. Ruisrockiin tämä liittyy siten, että tässä on tekstinä osa Jarkko Martikaisen laulusta "Valssi tanssitaidottomille".
Tässä vielä isosti kolahtanut laulu:

lauantai 6. elokuuta 2011

Betonikaloja

Talvella jo lainasin kirjastosta pari aika mainiota opusta betonitöistä, tämän ja tamän. Lomalla sitten vihdoin oli aikaa kokeilla. Kaikki ei tosiaankaan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta tässä nämä onnistuneet tuotokset. Raparperinlehdestä varsinkin tuli tosi kaunis, mutta tohkeissani en muistanut laittaa kanaverkkoa tai muutakaan tukea, joten saapa nähdä miten tuo kestää.
 
 Tämä kulho syntyi vanhassa paistinpannussa ja keskustan hauska kuvio tuli pakastetun marenkikakun pakkauksesta. On muuten huippuihanaa ja gluteiinitonta - olisi hyvä vierasvara jos vaan säilyisi pakkasessa... Pikkukalat on tehty Ikean jääpalamuotilla.

 Alumiininen kakkuvuoka meni tuhannen päreiksi ja vähän otti kakkukin osumaa hyvästä öljyämisestä huolimatta.
Lopuksi vielä synttärilahjaksi tehty mekko kaksivuotiaalle neidille. Koko n.92-98cm. Kangas ihana, ihana Liandlon punahilkka ja kantit ihan vaan trikoosta. Toivottavasti oli mieluinen! 

Huomenna on viimeinen lomapäivä, huokaus sentään! Lomaltapaluuahdistus on melkoinen. Taidan tarvita navigaattorin että löydän pääkallopaikalle... Onneksi on pehmeä lasku: yhden työpäivän jälkeen kolme vapaata ennen pidempää putkea. On vuorotyössä sentään puolensa.