keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pilkkuja siellä ja vähän täälläkin

 Viime viikonloppuna ompelupäivässä surauttelin tällaisia simppeleitä ompeluksia. Yritin kovin keksiä jotain oleellisempaa ommeltavaa kuin isoveljen verhot... Se projekti ei tunnu etenevän, eikä sitten etene mikään muukaan ennen kuin saan ne valmiiksi. Isän verstaalta pelastettu, sittemmin mainitun isoveljen maalaustelineenä toiminut tuoli kaipaisi uutta päällystettä. Puuosat olen joskus hionut, mutta kangas on kovin rispaantunut. Tein suurimpaan hätään tähän pienen peiton, mutta jos joku osaisi vinkata hyviä sivustoja TSI-verhoilijalle niin otan lämmöllä vastaan!
 Lattiatyynyyn laitoin Kam-nepparit. Pilkkukanvas löytyi muuten Jätti-Rätistä Turusta tosi kohtuulliseen kuuden euron metrihintaan! Tekis mieli hakea lisää ja uusia samalla terassin kansituolit. Onkohan pilkut tänä syksynä jotenkin muotia kun niitä näkee vaatekaupoissakin?
Lauantain illanistujaisseuralle meikkipussi edelleen samasta pilkkukankaasta.  
 Rouva Anna tai Herra Kokki (riippuen kummalta lapselta kysyy) sai vihdoin silmät ja täytettä vatsaansa. Tähän sain kaavan ompeluseuralaiselta, lienee peräisin jostain Suuren Käsityölehden numerosta.
Lattiatyyny huutelee mun nimeä - meillä on siellä treffit, meinaan mulla ja mun uudella aifounilla... Haksahdin! Ei, en osaa perustella. En todellakaan sitä tarvitsisi, mutta ihana se on.

3 kommenttia:

  1. Verhoiluvinkkejä ei ole antaa mutta kivalta näyttää noinkin. Vai aifouni! Itse haksahdon tänä kesänä samsung galaxy s2:seen. Ei tarvis ei mutta hyvin pystyy blogeja ja foorumia lukemaan :D

    VastaaPoista
  2. Pilkut ja pallot on aina kivoja :) Hienoja ompeluksia!

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään pilkuista myös.

    KIIITOS paketista, olin aivan hurmaantunut sen saatuani. Helmiä pidinkin jo yksissä juhlissa :)

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista